Perunan varastotilanne on samalla tasolla kuin viime vuonna

Perunaa on varastossa saman verran kuin edellisenä syksynä, selviää Luonnonvarakeskuksen (LUKE) perunatiloille tekemästä varastokyselystä. Lokakuun puolivälissä ruoka- ja ruokateollisuusperunaa oli varastoissa 204 miljoonaa kiloa, josta ruokaperunaa oli 163 miljoonaa kiloa.

– Sateinen syksy vaikeutti perunoiden nostoa alueellamme ja alueelliset erot ovat olleet merkittäviä, toteaa toimitusjohtaja Markus Jussila Jepuan Peruna Oy:stä. Sateista huolimatta perunan satotaso oli kokonaisuudessa kesällä hyvä, joka on taannut maanlaajuisesti hyvän varastotilanteen.

Yliaktuaari Anna-Kaisa Jaakkonen toteaa Luken tiedotteessa, että tulevaisuudessa runsaiden sateiden yleistyminen tuo uusia vaatimuksia perunan viljelylle, sillä erityisesti maan kasvukunto ja salaojituksen toimivuus ovat tärkeitä.

Koronapandemia on tuonut muutoksia perunan kulutukseen. Ammattikeittiöiden käyttämä raakaperunan käyttö on vähentynyt samalla, kun ruuanvalmistus ja perunaa sisältävien einesten käyttö kodeissa on lisääntynyt.

– Suomalainen peruna on tärkeä raaka-aine omavaraisuutemme kannalta, jonka merkitys huomattu korostetusti poikkeustilanteessa. Perunan käyttäminen on tärkeää, sillä se turvaa nykyistä viljely- ja varastotasoa jatkossa ja ylläpitää osaltaan huoltovarmuutta tulevaisuudessa, Jussila toteaa

Lisätiedot

Luonnonvarakeskus (LUKE): Perunaa varastoissa viimevuotinen määrä

Suomalainen peruna turvaa huoltovarmuutta