Savustettu peruna-lohisalaatti

Ruokaisan salaatin juju ovat savustetut perunat. Kuva: Laura Riihelä
Savustettu peruna-lohisalaatti
Tulosta
    4 annosta
    4 annosta
    Savustettu peruna-lohisalaatti
    Tulosta
      4 annosta
      4 annosta
      Ainesosat
      • 500 g pieniä perunoita tai varhaisperunaa
      • 0,75 dl Rypsiöljyä
      • 1 rkl valkoviinietikkaa
      • 1,5 tl Suolaa
      • 1 tl mustapippurirouhetta
      • 1 ruukku tilliä
      • 0,5 purjosipuli
      • 100 g isoja kapriksia
      • 150 g kylmäsavulohta
      • savustuspussi
      Raaka-ainelaskuri: annosta
      Ohjeet
      1. Pese perunat. Jätä ne kokonaisiksi tai halkaise puolikkaiksi. Pyörittele perunat pienessä öljytilkassa. Jätä loppu öljy sivuun myöhempää käyttöä varten. Paahda perunoita 175 asteessa noin 35 minuuttia. Ota perunat uunista ja valmistele savustuspussi ohjeen mukaan. Savusta perunoita 200 asteessa noin 10-15 minuuttia.
      2. Anna perunoiden jäähtyä huoneenlämpöisiksi ja mausta ne etikalla, suolalla, pippurilla ja öljyllä.
      3. Hienonna tilli ja purjo, leikkaa kaprikset kolmeen osaan ja suikaloi kylmäsavulohi.
      4. Sekoita ainekset salaatiksi. Koristele kapriksilla ja tillillä, tarjoile.
      Vinkki

      Lähde: https://www.maajakotitalousnaiset.fi/reseptit/savustettu-peruna-lohisalaatti-7786

      Ohjeet on tehty Pure peruna -hankkeessa, jota rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö.

      Frozen peruna

      Miten ihanalta maistuukaan perunasta valmistettu pehmis, frozen potato! Kuva: Laura Riihelä
      Frozen peruna
      Tulosta
        4 annosta
        4 annosta
        Frozen peruna
        Tulosta
          4 annosta
          4 annosta
          Ainesosat
          • 350 g jauhoista perunaa (kuorittuna)
          • 400 g turkkilaista jugurttia
          • 0,75 dl Sokeria
          Raaka-ainelaskuri: annosta
          Ohjeet
          1. Kuori perunat. Keitä tai höyrytä ne kypsäksi.
          2. Soseuta kypsät perunat siivilän läpi painamalla tai sähkövatkaimella ja anna jäähtyä.
          3. Lisää sokeri ja jugurtti perunasoseen joukkoon. Soseuta massa kuohkeaksi sähkövatkaimella.
          4. Siirrä massa laakeaan astiaan ja anna sen jähmettyä pakastimessa noin tunti välillä sekoittaen.
          5. Tarjoile jähmettyneenä pehmiksen tapaan kotimaisten marjojen ja raastetun sitruunankuoren kera.
          Vinkki

          Lähde: https://www.maajakotitalousnaiset.fi/reseptit/frozen-peruna-7788

          Ohjeet on tehty Pure peruna -hankkeessa, jota rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö.

          Peruna-hernerouheohukaiset

          Näissä kasvisohukaisissa on proteiinia ja makua. Kuva: Laura Riihelä
          Peruna-hernerouheohukaiset
          Tulosta
            6 annosta
            6 annosta
            Peruna-hernerouheohukaiset
            Tulosta
              6 annosta
              6 annosta
              Ainesosat
              • 4 dl hernerouhetta
              • 2 dl Vettä
              • 125 g jauhoista perunaa (kuorittuna)
              • puolikas ruukku timjamia
              • 2 isoa oksaa rosmariinia
              • 1 iso sipuli
              • 3 valkosipulin kynttä
              • 2,5 dl Maitoa
              • 3 kananmunaa
              • 1 dl vehnäjauhoa
              • 1,5 tl Suolaa
              • mustapippuria myllystä
              • öljyä paistamiseen
              Raaka-ainelaskuri: annosta
              Ohjeet
              1. Laita hernerouhe likoamaan. Kuori perunat ja raasta ne hienoksi raasteeksi.
              2. Riivi yrteistä lehdet ja hienonna ne. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulit.
              3. Sekoita kaikki ainekset yhteen ohukaistaikinaksi.
              4. Paista öljyssä miedolla lämmöllä molemmin puolin.
              Vinkki

              Lähde: https://www.maajakotitalousnaiset.fi/reseptit/peruna-hernerouheohukaiset-7789

              Ohjeet on tehty Pure peruna -hankkeessa, jota rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö.

              Perunanäkkäri

              Rapsakassa näkkärissä on perunaa, kauraa ja pellavaa. Kuva: Laura Riihelä
              Perunanäkkäri
              Tulosta
                2 uunipellillistä
                2 uunipellillistä
                Perunanäkkäri
                Tulosta
                  2 uunipellillistä
                  2 uunipellillistä
                  Ainesosat
                  • 250 g jauhoista perunaa (kuorittuna)
                  • 2 dl kaurahiutaleita
                  • 2 dl ruisjauhoa
                  • 2 tl Suolaa
                  • 3 rkl vehnäleseitä
                  • 3 rkl pellavansiemenrouhetta
                  • 2 dl Vettä
                  • 2 tl Rypsiöljyä
                  Raaka-ainelaskuri: uunipellillistä
                  Ohjeet
                  1. Kuori perunat. Kypsennä ne keittämällä tai höyryttämällä. Soseuta kypsät perunat siivilän läpi painamalla tai sähkövatkaimella ja anna jäähtyä.
                  2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne perunasoseen joukkoon.
                  3. Lisää vesi ja öljy. Vaivaa taikina tasaiseksi.
                  4. Jaa taikina neljään osaan ja kauli 3 mm paksuiksi levyiksi leivinpaperin päälle. Taikina on pehmeää, joten apuna kannattaa käyttää ruisjauhoja.
                  5. Paista 30–40 minuuttia 150 asteessa, kunnes näkkileipä on rapeaa ja väriltään kullanruskeaa.
                  6. Tarjoile dippikastikkeiden ja vihannesten kera tai käytä koristeina ruoka-annoksissa.
                  Vinkki

                  Lähde: https://www.maajakotitalousnaiset.fi/reseptit/perunanakkari-7790

                  Ohjeet on tehty Pure peruna -hankkeessa, jota rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö.

                  Perunapihvi

                  Tarjoa pekoninen perunapihvi hampurilaisen välissä. Kuva Laura Riihelä
                  Perunapihvi
                  Tulosta
                    6 kpl
                    6 kpl
                    Perunapihvi
                    Tulosta
                      6 kpl
                      6 kpl
                      Ainesosat
                      • 500 g jauhoista perunaa (kuorittuna)
                      • 2 sipulia (a' 100 g)
                      • 2 valkosipulin kynttä
                      • puoli ruukkua tuoretta timjamia
                      • 150 g pekonia
                      • 1 tl Suolaa
                      • 1 Kananmuna
                      • 80 g salaattijuustoa
                      • voita paistamiseen
                      Raaka-ainelaskuri: kpl
                      Ohjeet
                      1. Kuori perunat ja kypsennä ne keittämällä tai höyryttämällä. Soseuta kypsät perunat siivilän läpi painamalla tai sähkövatkaimella ja anna jäähtyä.
                      2. Riivi timjamista lehdet ja hienonna ne. Hienonna sipuli, valkosipuli ja pekoni. Kuullota ne kevyesti pienessä määrässä voita.
                      3. Lisää suola ja kananmuna perunapyreen joukkoon ja sekoita massa tasaiseksi.
                      4. Murenna salaattijuusto ja lisää loput aineet massan joukkoon. Sekoita.
                      5. Pyörittele massa pihveiksi ja paista pannulla voissa kauniin ruskeiksi molemmin puolin.
                      6. Tarjoa hampurilaisen välissä jauhelihapihvin sijaan.
                      Vinkki

                      Lähde: https://www.maajakotitalousnaiset.fi/reseptit/perunapihvi-7791

                      Ohjeet on tehty Pure peruna -hankkeessa, jota rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö.

                      Peruna-suklaakakku

                      Appelsiininen suklaakakku saa mehevyytensä perunasta. Kuva Laura Riihelä
                      Peruna-suklaakakku
                      Tulosta
                      26 cm irtopohjavuoka
                        12 palaa
                        12 palaa
                        Peruna-suklaakakku
                        Tulosta
                        26 cm irtopohjavuoka
                          12 palaa
                          12 palaa
                          Ainesosat
                          • 300 g jauhoista perunaa (kuorittuna)
                          • 200 g tummaa suklaata
                          • 4 kananmunaa
                          • 0,5 dl vahvaa kahvijuomaa
                          • 1 dl mantelijauhoa
                          • 2,25 dl vehnäjauhoa
                          • 1 tl jauhettua kanelia
                          • 1 tl kardemummaa
                          • 200 g Voita
                          • 2,75 dl Sokeria
                          • puolikkaan appelsiinin mehu ja raastettu kuori
                          • 2,5 rkl konjakkia
                          Koristeluun
                          • sulatettua suklaata tai valmista suklaakastiketta
                          • appelsiinin lohkoja
                          • perunalastuja
                          Raaka-ainelaskuri: palaa
                          Ohjeet
                          1. Kuori perunat ja keitä tai höyrytä ne kypsäksi. Soseuta kypsät perunat siivilän läpi painamalla tai sähkövatkaimella ja jäähdytä.
                          2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sulata suklaa. Valmista kahvi. Erottele kananmunista keltuaiset ja valkuaiset.
                          3. Vaahdota voi ja sokeri pehmeäksi vaahdoksi. Lisää keltuaiset mukaan yksitellen voimakkaasti vatkaten.
                          4. Lisää joukkoon perunasose, sulatettu suklaa, appelsiinin mehu ja kuoriraaste sekä kahvi ja konjakki. Sekoita joukkoon kuivat aineet.
                          5. Vaahdota valkuaiset pehmeäksi vaahdoksi ja nostele taikinan joukkoon. Kaada taikina voideltuun irtopohjavuokaan.
                          6. Laita kakku 200-asteiseen uuniin ja laske lämpötilaa 175 asteeseen. Paista kakkua noin 45 minuuttia. Laske lämpötilaa, jos kakun pinta tummuu liikaa.
                          7. Tarjoile kakku sellaisenaan tai koristele suklaakuorrutuksella, appelsiinin lohkoilla ja perunalastuilla.
                          Vinkki

                          Lähde: https://www.maajakotitalousnaiset.fi/reseptit/peruna-suklaakakku-7800

                          Ohjeet on tehty Pure peruna -hankkeessa, jota rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö.

                          Perunaserpentiini

                          Veikeä perunaserpentiini muistuttaa tippaleipää. Kuva Laura Riihelä

                          Perunaserpentiini
                          Tulosta
                            Perunaserpentiini
                            Tulosta
                              Ainesosat
                              • 500 g jauhoista perunaa (kuorittuna)
                              • 1 dl Sokeria
                              • 2 dl perunajauhoa
                              • 3 tl leivinjauhetta
                              • 3 kananmunaa
                              • 0,5 tl Suolaa
                              • rypsiöljyä uppopaistamiseen
                              • kaneli-sokeria koristeluun
                              Raaka-ainelaskuri:
                              Ohjeet
                              1. Kuori ja höyrytä perunat kypsiksi. Soseuta kypsät perunat siivilän läpi painamalla tai sähkövatkaimella ja anna jäähtyä.
                              2. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kananmunat perunasoseen joukkoon voimakkaasti vatkaten. Lisää kuivat aineet ja sekoita massa tasaiseksi.
                              3. Laita massa pursotinpussiin. Lämmitä öljy 180 asteeseen. Pursota tasaista nauhaa kuumaan rasvaan spiraalimaisesti pyöritellen. Kypsennä muutamia minuutteja niin, että nauhojen pinta on rapea ja kullanruskea molemmin puolin.
                              4. Anna serpentiinin jäähtyä hetki ja pyörittele kaneli-sokeriseoksessa. Tarjoile heti esimerkiksi jälkiruokana.
                              Vinkki

                              Lähde: https://www.maajakotitalousnaiset.fi/reseptit/peruna-pahkinasalaatti-7802

                              Ohjeet on tehty Pure peruna -hankkeessa, jota rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö.

                              Peruna-pähkinäsalaatti

                              Peruna-pähkinäsalaatti
                              Tulosta
                                4 annosta
                                4 annosta
                                Peruna-pähkinäsalaatti
                                Tulosta
                                  4 annosta
                                  4 annosta
                                  Ainesosat
                                  Peruna-pähkinäsalaatti
                                  • 300 g kiinteää perunaa (kuorittuna)
                                  • 2 päärynää
                                  • 0,5 tl Suolaa
                                  • 2,5 rkl Rypsiöljyä
                                  Etikkaliemi
                                  • 0,5 dl etikkaa
                                  • 1 dl Sokeria
                                  • 1,5 dl Vettä
                                  Karamellisoidut pistaasipähkinät
                                  • 100 g kuorittuja, mieluiten suolattomia pistaasipähkinöitä
                                  • 1 rkl Voita
                                  • 1 rkl Sokeria
                                  • 2 rkl fariinisokeria
                                  Raaka-ainelaskuri: annosta
                                  Ohjeet
                                  1. Kuori perunat ja keitä ne kypsäksi. Anna kypsien perunoiden jäähtyä.
                                  2. Perunoiden kiehuessa valmista karamellisoidut pähkinät. Sulata sokerit paistinpannulla samalla sekoittaen. Kun sokeri on sulanut, lisää joukkoon voi ja pähkinät. Pyörittele pähkinät tasaisesti ja nopeasti kuumassa sokerissa, varo että et polta seosta. Levitä pähkinät uunipellille ja kuivaa niitä 100 asteisessa uunissa noin tunti.
                                  3. Pese tai kuori päärynät. Leikkaa ne pitkittäin lohkoiksi ja poista siemenkota.
                                  4. Kiehauta etikkaliemen ainekset laakeassa kattilassa. Lisää päärynälohkot kattilaan ja kiehauta liemi uudelleen. Jäähdytä päärynät kattilassa kannen alla.
                                  5. Kuutioi perunat ja hienonna lehtipersilja. Mausta perunat öljyllä, suolalla ja hienonnetulla persiljalla.
                                  6. Sekoita päärynät, perunat ja pähkinät keskenään salaatiksi.
                                  Vinkki

                                  Lähde: https://www.maajakotitalousnaiset.fi/reseptit/peruna-pahkinasalaatti-7802

                                  Ohjeet on tehty Pure peruna -hankkeessa, jota rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö.

                                  Kebabkiusaus

                                  Kebabkiusaus
                                  Tulosta
                                  1 kpl 1/1 GN 65 mm
                                  20 annosta
                                  20 annosta
                                  Kebabkiusaus
                                  Tulosta
                                  1 kpl 1/1 GN 65 mm
                                  20 annosta
                                  20 annosta
                                  Ainesosat
                                  • 3,000 kg Jepo kypsä suikaleperuna
                                  • 1,000 kg Kebablastu
                                  • 0,400 kg Sipulikuutio, pakaste
                                  • 1,000 kg Ruokakerma vähälaktoonen
                                  • 0,200 kg Kebabkastike
                                  • 0,020 kg Suolaa
                                  • 0,010 kg Paprikajauhe 10 gr=1,5 rkl
                                  Raaka-ainelaskuri: annosta
                                  Ohjeet
                                  1. Jos kebablastut ovat sokokoisia, pienennä. Voit käyttää myös kebabsuikaletta.
                                  2. Sekoita keskenään 2,5 kg perunasuikaleita, lihat ja sipuli
                                  3. Lisää päälle 500 gr perunasuikaleita
                                  4. Lisää kerman joukkoon kebabkastike ja suola
                                  5. Kaada liemi tasaisesti vuokaan
                                  6. Paista yhdistelmäpaistolla 150 astetta noin 45 minuuttia

                                  Kalavuoka (Kirjolohimassa)

                                  Kalavuoka (Kirjolohimassa)
                                  Tulosta
                                  1 kpl 1/1 GN 65 mm
                                  20 ann. a' 250 gr
                                  20 ann. a' 250 gr
                                  Kalavuoka (Kirjolohimassa)
                                  Tulosta
                                  1 kpl 1/1 GN 65 mm
                                  20 ann. a' 250 gr
                                  20 ann. a' 250 gr
                                  Ainesosat
                                  • 3,000 kg JEPO kypsä perunaviipale
                                  • 1,000 kg Kirjolohimassa
                                  • 1,000 kg Ruokakerma 15 %
                                  • 0,150 kg Tomaattipyree
                                  • 0,050 kg Tillisilppu, tuore
                                  • 0,100 kg Kalafondi
                                  • 0,030 kg Suolaa
                                  Raaka-ainelaskuri: ann. a' 250 gr
                                  Ohjeet
                                  1. Laita GN-vuokaan puolet perunaviipaleista
                                  2. Levitä kirjolohimassa perunaviipaleiden päälle
                                  3. Lisää loput perunaviipaleet vuokaan.
                                  4. Valmista liemi sekoittamalla ruokakerman joukkoon tomaattipyre, tillisilppu ja suola
                                  5. Kaada liemi vuokaan tasaisesti
                                  6. Paista 150 astetta noin 45 min.